lauantai 30. maaliskuuta 2013

Harvinaista herkkua!

Tämä päivä on kerrassaan melko harvinainen! Olemme mieheni kanssa kaksin, tuskin muistan milloin viimeksi. Nautin kyllä elämästä ympärilläni, mutta mukavaa se on tämäkin :) Nyt on ollut siis erittäin hyvä päivä pitkän kaavan mukaiseen ruokailuun.

Alkuruokana etanat, resepti löytyy TÄÄLTÄ.

Pääruokana härän pihviä, rosmariini-hassebackoja, vihreitä tankoparsoja sekä paprika-majoneesia.

Rosmariini-hasselbackat, kuori peurunat ja siivuta niin, että pohja pysyy ehjänä. Laita mortteliin tuoretta rosmariinia ja öljyä, valuta seos perunoiden päälle. Lisää perunoiden pintaan suolaa ja laita uuniin 200 astetta ja noin 40 minuuttia. Hieman ennen paistoajan loputtua laita perunoiden pintaan raastettua parmesaania.

Vihreät tankoparsat, leikkaa pois puutunut kanta, kuori tarvittaessa nupusta tyveä kohti. Keitä runsaassa suolalla ja sitruunalla maustetussa vedessä noin 6-8 minuuttia.

Paprika-majoneesi, 2 keltuaista sekä noin 2 dl öljyä, joka lisätään ohuena norona koko ajan vispaten. Mausta 1 tl suolaa, 1 tl mustapippuria, 1 tl etikkaa sekä "kaltattu" paprika kuutioina. Laita maustumaan kylmään.

Härän pihvi, ota huoneen lämpöön noin tunniksi ennen valmistusta. Paista öljyssä ja voissa. Haluttu kypsyys syntyy 1cm = 1 minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.Laita pihvit folion alle ja uuniin toviksi ennen tarjoilua.

Jälkiruoka tarjoillaan myöhemmin, nyt on masu täynnä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti