torstai 5. syyskuuta 2013

Syksy ja ihana possupata

Syksyssä on paljon kaikkea ihanan inspiroivaa! Tänään ajattelin työpäivän päätteeksi, että päikkäritkin olisi tarpeen...no niiden sijaan tuli otettua suunta sienimetsään ja omppupuun juurelle.

Omenasadosta voi nauttia monella tapaa. Meillä ei ole kuin yksi puu ja satoa yllin kyllin, joten tänään uhrasin muutaman punaposken puhtaasti tunnelmalle.

Possupata: 1kg possun ulkopaistia, 2 sipulia, 2rkl sinappia, 3rkl vaniljasiirappia tai hunajaa, 1prk mustapekka-kermaa, 1prk smetanaa, 3rkl Worcester-kastiketta, 1lihaliemikuutio, suolaa, vehnäjauhoja sekä voita.

Leikkaa possu reiluiksi kuutioiksi, pyöritä vehnäjauhoissa ohuesti, paista voissa hyvä pinta ja kaada uunivuokaan. Roiskota pintaan Worcester. Kuullota silputut sipulit, kaada vuokaan ja päälle joko vaniljasiirappi tai hunaja. Sekoita keskenään kerma, smetana, sinappi ja lisää vuokaan. Keitä lihaliemikuutio 1/2 litraan vettä ja kaada vuokaan lientä sen verran, että lihat lähes peittyy. Paista 150 astetta ja noin 2 tuntia....enempi on parempi. Lisää lihalientä tarvittaessa.




2 kommenttia: