sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Uuden kodin OLKKARI ja ruokaINSPIKSIÄ

P.S Linkitettyjen kuvien poisto koneelta, kadotti ne täältäkin :D


Edellisessä postauksessa kerroinkin jo lyhyesti, että olen muuttanut. Se hetki, kun pakkaa "elämänsä" taajaman laitamilta sijaitsevasta omakotitalosta kaupungin ytimeen, sai raapimaan päätä muutamaankin kertaan.

Muuttoon liittyy toki paljon kaikkea henkilökohtaista, mutta sen lisäksi monia hyvin konkreettisia asioita. Ensinnäkin se, että mihin saan kaiken mahtumaan? Entisen n.160m2 sijaan alla on 72m2. No valtaosa meni juuri ja juuri 40m3 konttiautoon ja kummasti alkavat kaikki löytämään paikkansa täälläkin :)

Koti alkaa tuntumaan kodilta ja kun kysyin lapsen fiiliksiä samasta asiasta, niin ainoa lisätarve on parempi nettiyhteys :D Me emme kuulemma tarvitse edes astianpesukonetta, koska mun käsin tiskauksen jälkeen astiat ovat hänen mielestään puhtaampia kuin koneen jäljiltä. Hah :D :D

OLOHUONEESEEN mahtui hyvin kaikki itselle tärkeät elämänkerrokset. HT Collectionin M-sohva, josta aikoinaan haaveilin monta vuotta ja kirpeän hinnan maksettuani sain sen.

Kohta 20-vuotias surkealaatuinen lipasto, jonka helmalistaa on nakertaneet useampikin "karva-vauva".

Sitä&Tätä-kierrätyskaappi, jonka muuttomiehet kirosivat tuon taivaalliseen. Kaikki kiitos heille siitä, että tuossa se nyt on! Muuttavat kuulemma minut mielellään toistekin, mutta ilman tuota kaappia :D

Viikon ruokakuvat toimikoon nyt enemmänkin inspiraationa ilman tarkkoja ohjeita. Olemme syöneet mm. kanapastaa, tonnikalasalaattia, etanoita ja kylmäsavuhärkä-lämppäreitä.
 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Ihana koti teillä! ♥ Viihtyisin. Sulla on tosi hyvä maku kaiken sisustamisen suhteen. Itse olen hirveän laiska sisustamaan, mutta tykkään katsella muiden upeita koteja. Monesti vaan kodit on nykyään niin "kliinejä" ettei ole ihan mun makuuni. Sulla on sopivassa suhteessa vanhaa ja uutta ja kierrätettyä ja itse tehtyä. ♥ Ja kaiken tietenkin kruunaa hyvä tunnelma siellä kodissa, mikä ainakin näistä kuvista huokuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne <3 Mukavaa, jos tunnelma välittyy koska fiilis on kaikin puolin hyvä :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja kuulumisia<3 huomaa heti kuvista, että on valkoiset seinät ympärillä kun niin valoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Essi <3 Koti on kyllä paljon valoisampi, etenkin aamulla ja illalla, koska ikkunat ovat itä-länsirintamalla.

      Poista
  3. Piti kommentoida jo edelliseen postaukseesi, mutta nyt vasta sain aikaiseksi: onnea uuden elämän polulle ♥ Uusi koti näyttää jo nyt todella viihtyisältä ja oikeasti kodilta. Hih, tuo astianpesukonekommentti on ihana. Mihinkäs sitä tarvitsisi ;)Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Huvitti kyllä itseänikin tuo astianpesukommentti, koska tuolla nuorella miehellä pakkaa kerääntymään vähän enemmänkin astioita omaan huoneeseen. Kertaalleen olen tiskivuoroilla "uhkaillut", joten kai hän katsoi, että nyt on aika kehaista MUN tiskausjälkeä ;)

      Poista