sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Ihana toukokuu ja ruokaa jokaiselle!

Kevät, kun kaikki tuntuu olevan vielä edessä päin, on mukavaa aikaa! Kuluneisiin viikkoihin on mahtunut mukavia yllätyksiä, joita en ole osannut odottaakaan :)

Mikä sitten on muuton myötä muuttunut? (omakotitalosta kerrostaloon)

🍀 Olen asunut viimeiset 23 vuotta maantasalla ja tähän aikaan vuodesta leikannut kuusiaitaa ja kyykkinyt mullassa. Mä en kaipaa sitä yhtään! (ensimmäinen kuva on mun "takapihasta", sille ei tarvitse tehdä mitään)

🍀 Jokaiseen päivään mahtuu karvattien kanssa lenkkeilyä max. 10km /pvä. Muuton yhteydessä (noin 11/2kk sitten) siirryin koirien kanssa puolittaiseen raakaruokaan. Aktiivisen liikunnanmäärän lisääntymisen myötä oli pakko miettiä koirien ruokailu uudestaan. Karvatit ovat tyytyväisiä ja paremmassa lyönnissä kuin hetkeen :)

🍀 Sosiaalinen verkosto. Mä ajattelin, että keskellä kaupunkia ihmiset olisivat jollain tapaa etäisempiä toinen toistaan kohtaan. Mun ajatukset ovat osoittautuneet vääriksi. Mä en muista milloin olisin tutustunut uusiin ihmisiin samalla tahdilla...toki nuo bulldogitkin ovat melkoisia muurinmurtajia :) Koirat saivat eilen yllin kyllin rakkautta kampusalueen 20 päiseltä opiskelijasakilta, joilla oli hyväntuulinen vappumeininki päällä :)

🍀 Palvelut on lähellä! Puolen kilometrin säteellä löytyy kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Kotitalosta jopa oma kuntosali (ilmainen), jota en vielä ole kyllä testannut. Ja sijainnista huolimatta ei tarvitse tinkiä viihtyisästä luonnosta ja ympäristöstä.


Mukavaa alkanutta toukokuuta jokaiselle!







Kevään ensimmäiset parsatkin tuli popsittua pekoniin käärittynä ja pannulla paistettuna. Onnekseni tuo lapsi tykkää lähes kaikesta, joka täyttää vatsan :)











Hävikkipiirakkaa...






Täytetetyn lihamurekkeen tein Yhteishyvän ohjeilla KLIK. Lisukkeina pannulla paistettuna peruna-ja bataattikuutioita kermassa sekä salaattia.





2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! ♥
    Meilläkin Viski syö 99 % raakaruokaa, tai on syönyt ihan pennusta saakka. Ja olen kyllä hänen turkin kuntoon ja muutenkin ollut erittäin tyytyväinen. Vähän mielikuvitustahan se välillä vaatii, mutta niin vaatii tämä mun omakin ruokavalio.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nanne <3 Tuo raakaruuoan mukaan otto (pitkästä aikaa) alkoi näkymään todella nopeasti tuossa turkin kunnossa ja myöskin jätöksien määrässä, jotka on puolittuneet...koska käyttävät jotenkin paljon tehokkaammin raakaravinnon hyväkseen. Mulla alkaa tuo Zorro olla melkoinen mötkäle urokseksi, painoa aikaslailla 30 kiloa eikä kyllä yhtään fläsää. Teidän ruokailut kyllä todellakin vaatii mielikuvitusta :)

      Poista